Elektronisen musiikin ilmaisun tapa saanut uusia muotoja aina ajan kuvan mukaan. Kraftwerkin ja Art of Noisen kaltaiset omintakeisen ilmaisun pioneerit toivat ilmaisun voimaa konemusiikkiin.
Silloin tällöin kohdalle osuu sellainen levy, joka tuntuu kaikin puolin häkellyttävän tuoreelta, jossa jo läpikäytyyn genreen puhalletaan uutta ja onnistunutta otetta.
Untrue maalailee brittiläistä äänimaisemaa vailla traditionaalisempaa jumputusta tai tarkkaa tanssibiittiä. Korrekti genre on mitä ilmeisimmin dubstep. Levyn ilmaisu on jossakin ambientin, tanssimusiikin ja tunnelmoinnin välimaastossa, ja luo onnistuneen kuvan sateisesta kaupungista, menetyistä ihmissuhteista, pienien tapahtumien öistä ja henkilökohtaisista kokemuksista.
Rytmit ovat omanlaisiaan, ja niiden pääpaino tuntuu olevan nimenomaan tunnelmien maalailussa eikä suoranaisessa tarttuvuudessa. Untrue on musiikkia suremiseen ja yksilöllisiin hetkiin.
Tämä levy ei tarjoile akustisen ilmaisun ystäville juuri mitään, eikä tunnu kumartavan muita totuuksia kuin ihan omiaan. Burial onkin kokonaan yhden miehen koneprojekti. Julkisuudelta piilossa pysyvä brittiartisti on Wikipedian mukaan napannut jo muutaman palkinnonkin.
Akustisessa mielessä Untrue on kiinnostavaa kuunneltavaa. Pitkälle tuotetun levyn tilantuntu on hyvä ja paikoitellen loistavakin, joskin olisin odottanut bassopäähän vähän enemmän rypistystä. Hifistit saanevat tästä irti paljonkin, jos musiikki toimii omalla kohdalla.
Hyvä lisä levyhyllyyn. Jos se olisi kategorioiden mukaan järjestetty, tämä löytyisi kohdasta Musiikkia omiin hetkiin.