Kuluneella viikolla Google julkaisi selaimensa, Chromen. Joku sanoisi, että siitähän on huhuttu jo vuosia, mutta julkistus itsessään tuli ainakin minulle hieman puun takaa.

Muualla kirjoitettujen mukaisesti monet Chromen uudistuksista ovat sen pellin alla, eivätkä kenties kutkuta rivikäyttäjää yhtä paljon kuin kehittäjiä tai asiaan vihkiytyneitä. Lopputulokset ovat kuitenkin näkyvissä selainta käytettäessä, mikäli ominaisuudet loppujen lopuksi toimivat kuten Google on asian ajatellut.

Kuten monet muut selaimet, Chrome käyttää välilehtipohjaista selausta. Jos avoinna oleva tai avattu verkkosivu tekee virheen, se kaataa vain oman välilehtensä. Tämä on oikeasti kätevää, mikäli usein muissa välilehdissä on auki asioita joita ei saa takaisin vain selaimen uudelleen avaamalla – vaikkapa keskeneräinen blogimerkintä.

Selaimessa ei ole erillisiä haku- ja osoitekenttiä, vaan kaikki kirjoitetaan samalle palkille – haut ja suorat osoitteet, siis. Selain rajaa tuloksia kirjoitettaessa, ja näyttää alle putoavassa valikossa tuloksia sekä omista kirjanmerkeistä että hakukoneen tuloksista. Näppärää ja käyttäjäystävällistä.

Ensivaikutelman mukaisesti Chrome on myös nopea – silmämääräisesti vauhdikkaampi verrokkiselaimiin nähden, kun availin Helsingin Sanomien verkkopalvelua sekä IE:llä että Safarilla.

Aika kuitenkin näyttää, miten Chromen käy. Sen ensimmäisen version on kritisoitu olevan epävakaa ja puutteellinen, joten kehittäjäryhmällä on tekemistä. Chrome on lähdekoodiltaan avoin, joten korjauksia saattaa tulla odotettua nopeammin.

Aiheesta muualla

Julkaistu aiheeseen @ 7.09.08. Tähän on 0 kommenttia.

© 2008 Jussi Hermunen
Alustana Textpattern, ilme muokattu Hello_d & ikonit DryIcons