"Usability is like oxygen. You never notice it until it is missing."
RSS icon Email icon Home icon
  • Tietoja

    Jussi Hermunen (Satu Vuori, Kuvasatama 2009)

    Kuva Satu Vuori, Kuvasatama 2009

    Syy tämän blogin olemassaoloon selviää sen ensimmäisestä merkinnästä. Se kertonee tämän syntysyistä enemmän kuin tarpeeksi.

    Minustakin löytyy verkosta tietoa sieltä täältä. Helpottaakseni mahdollista etsimistyötä tiivistän tähän keskeisimpiä seikkoja. Sitä paitsi siten saan oikoa mahdollisia vääryyksiä ja väärinkäsityksiä, tahallisia tai tahattomia.

    Olen työskennellyt verkon parissa kohta 15 vuotta, ihan sen kaupallisesta synnystä saakka. Aluksi tein samaa kuin kaikki muutkin, innokkaasti yhä uusia html-kokeiluja ja kalliita kotisivuja firmoille jotka maksoivat hyvin. Sitten siirryin moneksi vuodeksi Helsingin yliopiston työntekijäksi, jossa suunnittelin ja opetin humanisteille uusmediaa. Viiden vuoden kokeilun lopputuloksena syntyi silloin uudentyyppisiä osaajia nousukauden nälkäisten työnantajien iloksi, kielitaitoisia ja kriittisiä nettinoviiseja joilla oli takataskussaan paljon osaamista ja sanottavaa.

    Olin myös muutaman vuoden tekemisissä verkko-oppimisen kanssa, joka tuntui yhdistelevän luontevasti opettamista ja verkkoteknologiaa. It-kuplan puhjettua perustin Virtamielen, joka oli pääasiallinen tulonlähteeni muutaman vuoden. Virtamielen puitteissa teen edelleen silloin tällöin koulutusta, konsultointia ja kummallisia verkkoprojekteja.

    Sittemmin olen siirtynyt töihin mainosmaailmaan, ja työskentelen tällä hetkellä konseptisuunnittelijana Zeelandissa.  Olen sekä tässä että aiemmissa töissäni ollut mukana tekemässä sekä isoja että pieniä projekteja, niin verkkopalveluja kuin intra- ja extranet-toteutuksiakin, sisältöjä, rakenteita ja moottoreita.

    Olen semantikko ja liputan löydettävyyden ja saavutettavuuden puolesta. Vapaa-aikanani kuuntelen ääniä kaiuttimista ja mietin akustisia totuuksia tai mietin, miksi kaikki paitsi taide on turhaa.

    Jussihermusia on Suomessa ainakin viisi. Olen heistä se, joka on tehnyt noita ylläolevia.